Tulevaisuudessa häämöttää “uudenlainen yhteiskuntasopimus”, kuten valta mainostaa. Nyt taistellaan siitä, millaiset sen ehdot ovat. Kansa haluaa sopimuksen, jossa jokaiselle taataan ihmisarvoinen elämä. Sellainen, jossa ei tarvitse pelätä avata suutaan ja suoja poliisin kotiin tekemältä äkkirynnäköltä kuuluu muidenkin kuin vain ylimpien piirien etuoikeuksiin.
Miksi tilanne on ajautunut tähän pisteeseen? Vastaus siihen löytyy toisen kysymyksen kautta: miksi Navalnyita ei otettu kiinni jo aikaisemmin, vaan vasta nyt?
Aikaisemmin Kreml ei pitänyt Nalvalnyin kiinniottamista tarpeellisena, koska hänen ei nähty uhkaavan sen haalimaa ikuista valtaa. Nyt tilanne on muuttunut, eikä vankilakaan enää riittänyt, vaan ensisijaiseksi suunnitelmaksi nousi myrkytys.
Mitä siis on tapahtunut? Luonnollinen vastaus on, että Venäjän kansa on saanut tarpeekseen ja lakannut rakastamasta johtajaansa. Koko Venäjän nykyinen poliittinen järjestelmä on perustunut kansan myötäsukaisiin tunteisiin isäntää kohtaan. Vielä jokin aika sitten Moskovan lentokentillä oli myynnissä vaikuttava valikoima Putinin kuvilla varustettuja muistoesineitä ja tiskeillä parveili ostajia. Nyt hyllyt ovat täynnä aivan muita esineitä.
Medvedevin aikana Kremlin PR-kampanjat toimivat vielä osittain, koska epäpätevän päämisterin rinnalla oli helppo esiintyä sankarina. Se on nyt menneisyyttä.
Normaali elämä Venäjällä päättyi vuoden 2014 häpeälliseen hyökkäykseen slaavilaista veljeskansaamme vastaan. Ja kuten historia on opettanut, väkivalta siirtyy varsin usein taistelukentiltä kotirintamalle.
Boris Nemtsovin murha vuonna 2015 saattoi toimia laukaisevana tekijänä sille, että aggressiot lähtivät purkautumaan. Massaväkivallalle ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut tarvetta, koska vallalla oli edelleen kansan kannatus. Nyt tilanne on toinen, eikä kansaa enää pidättele kuin poliisin pamppu. Populistinen autokratia on sortumassa, ja joukko silovikeja on vaivihkaa kaapannut vallan itselleen.
Tilanteen tulkitsemiseen riittää, että katsoo ympärilleen. Politrukkien ilmestyminen oppilaitoksiin, halvaantunut oikeusjärjestelmä ja poliisien sulkemat kaupungit kertovat kaikki Neuvostoliiton perintöä kantavalle erikoispalvelulle ominaisesta hallintotavasta. Poliittisten ongelmien ratkaiseminen tarkoittaa sille vastustajien pelottelua ja vangitsemista.
Poliittiset johtajamme eivät piittaa enää vähääkään omasta propagandastaan, ja jälki on sen mukaista. Heistä ei enää pidetä, mikä tarkoittaa ”kultaisen” valtakauden loppua ja lähtölaukausta maan riistämiselle kaikin mahdollisin tavoin. Maan johdon mielestä kaikki on ulkoisten vihollisten syytä. Se pitää itseään virheettömänä ja ikuisena eikä käsitä, miksi tyytymättömien joukko kasvaa.
Tilanteen ”korjaamiseksi” on päätetty ottaa käyttöön pinochetilainen hallintomalli, jossa maan ”sisäisiä vihollisia” rahdataan stadioneille, koska he eivät mahdu enää muualle. Toistaiseksi käytetään vielä busseja, joita seisotetaan tahallaan tuntikausia pidätyskeskusten ovilla. Media, koulutusjärjestelmä, kansalaisten laillinen oikeus osallistua politiikkaan ja kaikki muukin mahdollinen mielekäs yhteiskunnallinen toiminta on tarkoitus alistaa lopullisesti hallinnon mielivallan alle.
Kaikki kansalaiset eivät ole ymmärtäneet nykyisten tapahtumien merkittävyyttä. He uskovat voivansa selviytyä ehjin nahoin, mikäli ovat hiljaa ja mahdollisimman huomaamattomia. Se on säälittävä illuusio, jolle on aika heittää hyvästit.
Paljon riippuu tällä hetkellä opiskelijaliikehdinnästä. Nuoret, jotka lähtevät kaduille osoittamaan mieltään rauhanomaisesti, ilman aseita, osoittavat koko olemuksellaan, etteivät he hyväksy Kremlin suunnitelmia. Mikäli ette aio seistä heidän rinnallaan, yrittäkää löytää itsestänne edes sen verran rohkeutta, ettette tyydy vain katselemaan hiljaa vierestä.
Älkää vaietko, kun kohtaatte epäoikeudenmukaisen tuomarin tai valtiovallan harjoittamaa väkivaltaa.
Toivomme on siinä, että niin yksittäiset ihmiset kuin kokonaiset ammattikunnatkin uskaltaisivat avata suunsa. Kansalaisten väkivallan sietokyky on laskenut roimasti, ja harva on enää valmis seuraamaan vierestä, kun poliisi potkii puolustuskyvytöntä naista vatsaan.
Toimittajat eivät aio olla hiljaa Mediazona-uutissivuston päätoimittajan Sergei Smirnovin pidätyksestä*. Vapaaehtoiset lääkärit auttavat mielenosoituksissa loukkaantuneita, ja oikeustieteen opiskelijat tarjoutuvat puolustamaan pidätettyjä oikeudessa.
Niin kauan kuin emme vaikene, meillä on toivoa.
- Pussy Riotin alullepaneman Mediazonan päätoimittaja Smirnov pidätettiin Navalnyita tukevaan mielenosoitusten osallistumisesta. Mutta kun kävi ilmi, että hän oli ollut kyseisenä päivänä kotonaan, häntä syytettiin mielenosoitukseen osallistumiskehotuksen sisältäneen tunnetun tviitin edelleen jakamisesta. Itse syy tviitin jakamiseen oli erään käyttäjän viittaus muusikon ja Smirnovin yhdennäköisyyteen. Yli 50 venäläismediaa vaati hänen vapauttamistaan. Hänen pidätyksensä kesti 15 päivää.