On monia lyhenteitä, joilla kuvataan samaa asiaa. Virallisesti sopimus tunnetaan nimellä transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus [Suomessa käytetään termejä transatlanttinen kumppanuussopimus ja transatlanttinen vapaakauppasopimus], englanniksi Transatlantic Trade and Investment Partnership (TTIP). Monet nimitykset selittyvät osin neuvotteluiden salailulla, mikä on haitannut termien yhdenmukaistamista. Aktivistit, jotka toimivat vuodettujen asiakirjojen pohjalta, omivat uudet lyhenteet. Jotkut järjestöt, kuten Stop TAFTA, käyttävät englantilaista termiä TAFTA(Trans-Atlantic Free Trade Agreement), toiset taas ranskalaista termiä GMT (Grand marché transatlantique). [Suomessa aktivistit ääntävät TTIP-lyhenteen ”teetippi”. Suom. huom.]
Mistä sopimuksessa on virallisesti kyse?
TTIP on vapaakauppasopimus, josta Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat neuvotelleet heinäkuusta 2013 lähtien. Tarkoituksena on luoda maailman suurin vapaakauppa-alue, jonka piirissä on 800 miljoonaa kuluttajaa.
Tutkimusjärjestö Centre for Economic Policy Research eli CEPR – suurten pankkien rahoittama organisaatio, jota Euroopan komissio pitää puolueettomana – arvioi sopimuksen kasvattavan bruttokansantuotetta vuositasolla Euroopassa 120 miljardia euroa ja Yhdysvalloissa 95 miljardia euroa. Euroopan komission tulkinnan mukaan jokainen eurooppalainen kotitalous saisi 545 euron lisätulot vuodessa.
Erilaisilla vapaakauppasopimuksilla, joita varsinkin Maailman kauppajärjestö (WTO) on aktiivisesti ajanut, ei ainoastaan lasketa tullimaksuja vaan poistetaan myös muita kaupan esteitä: tuontikiintiöitä, hallinnollisia esteitä sekä terveyteen, tekniikkaan ja sosiaalisiin oloihin liittyviä normeja. Mikäli neuvottelijoihin on uskomista, vapaakauppasopimusten solmiminen johtaa yleiseen sosiaalisten ja oikeudellisten normien paranemiseen, koska TTIP asettaisi standardit muulle maailmalle.
Mistä oikeastaan on kysymys?
Vuonna 1995 perustettu WTO on pyrkinyt vapauttamaan maailmankauppaa. Neuvottelut ovat kuitenkin ajautuneet umpikujaan etenkin maatalouskysymysten vuoksi ns. Dohan kierroksen epäonnistuttua. Tarve edistää vapaakauppaa pakotti lopettamaan perinteiset neuvottelukierrokset. Sen jälkeen on solmittu tai ollaan ratifioimassa satoja suoria sopimuksia maiden tai alueiden välillä. TTIP on strategian tähänastinen huippu: kahden suurimman kauppavallan, jotka edustavat lähes puolta maailman varallisuudesta, välillä solmitun sopimuksen säädökset vaikuttavat maailmanlaajuisesti.
Euroopan osapuolen neuvottelumandaatti sekä Yhdysvaltojen ilmaisevat odotukset osoittavat, että TTIP on paljon muutakin kuin pelkkä yksinkertainen vapaakauppasopimus. Konkreettisella tasolla projektilla on kolme keskeistä tavoitetta: poistaa viimeiset tullit, vähentää kaupan esteitä harmonisoimalla normeja (aiempien sopimusten perusteella tämä tehdään höllentämällä säädöksiä) ja antaa sijoittajille lakitekniset välineet poistaa kaikki sääntelyn ja kansallisen lainsäädännön esteet vapaakaupalta. Toisin sanoen se ajaa läpi tietyt asiat, jotka esiintyivät jo monenkeskisessä investointisopimuksessa (MAI) eli kansainvälisessä investointisuojasopimuksessa ja Actassa (sopimus immateriaalioikeuksien standardisoinnista) ja jotka torjuttiin kansanvallan voimin.
Milloin sopimus saadaan aikaan?
Virallisen kalenterin mukaan neuvottelut pitäisi päättää ensi vuonna. Sen jälkeen seuraisi pitkä ratifiointiprosessi Euroopan neuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Sen jälkeen kansallisten parlamenttien pitäisi hyväksyä sopimus, jos perustuslaki niin vaatii.
Ketkä neuvottelevat sopimuksesta?
Euroopan neuvottelijoina ovat Euroopan komission virkamiehet, Yhdysvaltojen puolella taas kauppaministeriön virkamiehet. Valtaosin yksityisen sektorin etuja ajavat lobbarit ovat tiiviisti mukana prosessissa. Neuvottelumandaattia valmistellessaan Euroopan komissio piti omien sanojensa mukaan 130 valmistelevaa kokousta tammikuusta 2012 huhtikuuhun 2013. Niistä 119:ssä oli pelkästään liike-elämän ja finanssisektorin lobbareita läsnä.
Mitä vaikutusta sillä on valtioille?
TTIP uhkaa alistaa lainsäädännön molemmin puolin Atlanttia vapaakaupan säännöille, jotka yleensä vastaavat suurten eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten yritysten toiveita. Valtiot joutuvat sopimuksen vuoksi luopumaan merkittävästä osasta itsemääräämisoikeuttaan. Vapaakaupan sääntöjä rikkova valtio voi joutua maksamaan kymmenien miljoonien dollareiden sakkoja toiminnastaan.
Euroopan unionin neuvottelumandaatin mukaan sopimuksen on määrä ”tarjota mahdollisimman korkea lain suoja ja takuut eurooppalaisten yritysten investoinneille Yhdysvalloissa”. Sama pätee toisinpäin. Suomeksi sanottuna tämä antaa yksityisille yrityksille tilaisuuden valittaa lakipykälistä ja säädöksistä, mikäli yritykset katsovat niiden olevan kilpailun, markkinoille pääsyn tai investointien este.
Neuvottelumandaatin neljännessä artiklassa on täsmennys: ”Sopimuksen velvoitteet ulottuvat kaikille hallinnon tasoille.” Toisin sanoen sopimus ei sido ainoastaan valtioita vaan myös kaikkea julkishallintoa: aluehallintoa, maakuntia, kuntia ja niin edelleen. Kunnallisen säädöksen voi sen jälkeen riitauttaa kansainvälisessä yksityisessä välityselimessä. Riittää, kun säädös investoijan mielestä rajoittaa ”oikeutta investoida mihin kohteeseen vain, minne vain, milloin vain, miten vain sekä oikeutta nostaa tuottoja halutessaan”, kuten asia muotoiltiin yhdysvaltalaisten lobbaustahojen yhteisessä julkilausumassa.
Sopimusta ei voisi muuttaa kuin osapuolten yhteisellä suostumuksella, joten poliittisten voimasuhteiden muutos ei hetkauttaisi sopimusta.
Onko kyseessä sopimus, johon Eurooppa alistuu Yhdysvaltojen painostuksesta?
Ei missään nimessä. Komissio yhdessä unionin 28 jäsenmaan hallitusten kanssa ajaa aktiivisesti TTIP:tä, joka sopii EU:n vapaakauppaideologiaan. Sopimuksen takana ovat myös suuret työnantajajärjestöt, kuten Trans-Atlantic Business Council (TABC). Euroopan komission ja Yhdysvaltojen kauppaministeriön aloitteesta vuonna 1995 syntynyt järjestö edistää dialogia kahden mantereen talouseliitin välillä.
6/14. Suomennos Jorma Penttinen. Raoul Marc Jennar on kirjoittanut teoksen Le grand marché transatlantique. La menace sur les peuples d’Europe, Cap Bear Editions, Perpignan, 2014.