OLGA, PETAR, MARKO, Goran, Svetlana… Improvisoitu ”itkumuuri” peittyi muutamassa tunnissa satoihin nimiin. Se pystytettiin 17. lokakuuta 2017 monumentiksi katoavalle yhteisölle keskelle Serbitasavallan tärkeintä kaupunkia Banja Lukaa. Serbitasavalta on edelleen kahtia jaetun Bosnia ja Hertsegovinan serbialainen osa. ReStart Srpska -järjestö oli kehottanut kansalaisia kirjoittamaan muuriin ”ulkomaille parempaa elämää etsimään lähteneiden” läheistensä nimet, liikkeen vetäjä Stefan Blagić kertoo. Tämä 27-vuotias nuorukainen ei enää osaa edes laskea, kuinka moni hänen ystävistään on päättänyt lähteä maasta.

”Koulutetuimmatkin ovat valmiita hyväksymään minkä tahansa työpaikan. On parempi tehdä töitä supermarketissa lännessä ja saada 1 000 euroa kuussa kuin 400 euroa täällä.”

Yleisimpiä kohdemaita ovat Saksa ja Itävalta sekä Slovenia. Maastapako vaivaa koko Bosnia ja Hertsegovinaa. 25-vuotias Paša Baraković asuu Tuzlassa, maan toisessa osassa, Bosnia ja Hertsegovinan (kroatialais-bosnialaisessa) federaatiossa. Suuri rappeutuva työläiskaupunki Tuzla on edelleen antinationalistisen vasemmiston linnake. Bosnialaiset (muslimit), kroaatit ja serbit elivät siellä yhdessä jopa konfliktin synkimpinä vuosina 1992–1995. Sodan jälkeen syntynyt Baraković kasvoi maassa, jossa loputon siirtymäkausi markkinatalouteen teki tuhojaan ja julkiset varat ryöstettiin järjestelmällisesti yksityistämisen avulla. Demokratian valekaavussa tuli myös kunkin yhteisön nationalistisen osan valtamonopoli: demokraattinen toimintapuolue (SDA, islamilainen), serbien itsenäiset sosiaalidemokraatit (SNSD) ja kroaattien demokraattinen yhteisö (HDZ).

Baraković on jo käynyt useita kertoja Ranskan Besançonissa tekemässä pimeitä töitä rakennusalalla. Omassa maassaan hän oli joskus töissä huoltoasemilla 300 euron kuukausipalkalla.

”Täytyy ostaa bensaa, jotta pääsisi töihin. Lounas ja savukkeet mukaan lukien rahaa menee enemmän kuin tulee.”

Lopulta hän päätti mennä yksityiseen lääketieteelliseen kouluun, jotta saisi työluvan Saksaan. Saksan vanhainkoteihin on pestattu valtavasti balkanilaisia.

”Maksoin koulutuksesta 2600 [Bosnian] markkaa [noin 1300 euroa] ja kävin saksankursseilla, jotka maksoivat 465 markkaa. Sitten maksoin 265 markkaa B2-tasokokeeseen osallistumisesta.”

Nyt hän odottaa viisumia ja düsseldorfilaisen klinikan lupaamaa työlupaa. Ensimmäisiksi kuudeksi kuukaudeksi hänelle on taattu 1900 euron palkka, joka nousee sitten 2500 euroon. Sen ansiosta hänen vaimonsa ja muutaman kuukauden ikäinen tyttärensä voivat aikanaan muuttaa hänen perässään. Mutta entä Bosnia ja Hertsegovina? Baraković palaa sinne niin kauan kuin hänen vanhempansa ovat töissä – hänen äitinsä on opettaja ja isänsä poliisi – mutta kun heidän on aika jäädä eläkkeelle, hän toivoo voivansa ottaa myös heidät asumaan luokseen Saksaan.

Kielikoulut menestyvät

Tuzlaan perustetaan yhä uusia yksityisiä kielikouluja. Yhden niistä (Deutsch als Fremdsprache, ”saksa vieraana kielenä”) salissa parikymmentä opiskelijaa pohtii kielioppiharjoituksia.

”Kolme vuotta sitten Banja Lukan Glossa-verkosto, johon kuuluu jo kymmenkunta koulua eri puolilla Bosnia ja Hertsegovinaa, tahtoi avata koulun Tuzlaan, ja päätin, että minun täytyy lähteä mukaan. Meillä on koko ajan enemmän oppilaita”, iloitsee koulun johtaja Alisa Kadić, joka toimii myös yläasteen ja lukion saksanopettajana.

Saksalaisen kansainvälisen yhteistyön yhteisön (GIZ) ja Bosnia ja Hertsegovinan liittovaltion sopimuksen ansiosta tietyt länsimaiset työnantajat rahoittavat tuleville työntekijöilleen neljän ja puolen kuukauden intensiivikursseja.

”Kaikki voittavat, ennen kaikkea saksalaisyritykset, joille olisi paljon kalliimpaa kouluttaa työntekijänsä Saksassa”, kommentoi Kadić.

”Goethe-instituutin ja Sarajevon Itävalta-instituutin tarkastajat tulevat pitämään kokeita aina neljän kuukauden välein.”

Joskus hakijoiden täytyy aluksi madaltaa odotuksiaan markkinoiden tarpeiden mukaan.

”Fysioterapeutit ovat lähteneet tekemään töitä perushoitajina, sillä Saksa ei tarvitse heidän erityisammattitaitoaan.”

Kenelläkään ei ole tilastoja maastamuutosta, ei sen enempää kantonien viranomaisilla kuin valtiollakaan. Maastamuuttoa on vaikea laskea alueen maissa, sillä maasta lähteminen ei edellytä virallista ilmoitusta. Admir Hrustanović johtaa Tuzlan kantonin työvoimatoimistoa. Hän pudistaa päätään murheellisena. Hänellä on omat laskelmansa, nimittäin työttömyysluvut, ja ne paljastavat muuttoliikkeen mittasuhteet.

Vuonna 2017 kantonissa oli 98600 asukasta, joilla oli työpaikka, ja 84500 asukasta, joilla ei ollut työpaikkaa. Työttömien määrä oli vähentynyt: vuonna 2016 heitä oli 91000.

”Toimistomme tarjoaa työpaikkoja myös Itävallasta ja Sloveniasta, sillä meillä on sopimus näiden maiden kanssa. Viime vuonna kuitenkin vain 1500 ihmistä sai työpaikan palvelujemme välityksellä. Muut katosivat tilastoista, eli he lähtivät ulkomaille kertomatta meille. Juuri näin voidaan uskotella, että taloustilanne paranee.”

Maastapako ei tunnu häiritsevän maan poliittista johtoa. Päinvastoin: se alentaa työttömyyslukuja ja helpottaa yhteiskunnallisia jännitteitä. Lähtijät olisivat voineet ilmaista vihansa vaaleissa, mutta ulkomailta he tuskin osallistuvat niihin.

Pakko lähteä

Lähtijäkandidaatit ovat ennen kaikkia nuoria, koulutettuja tai ammattitaitoisia. He olisivat hyödyllisiä maalleen.

”Ryhmiä on kolme”, selittää väestötieteilijä Aleksandar Čavić, joka on myös konservatiivisen edistyspuolueen varapuheenjohtaja. ”Ne, joilla ei ole työpaikkaa, ne, joilla on hyvin huonopalkkainen työpaikka, ja ne, joilla on hyvä, asianmukaisesti palkattu työpaikka, mutta jotka pelkäävät poliittista epävakautta ja joiden mielestä Bosnia ja Hertsegovinan kaltaisessa maassa on mahdotonta kasvattaa lapsia.”

Banja Lukan Friedrich Ebert -säätiön politiikan analyytikko Tanja Topić korostaa maan koulutusjärjestelmän rappiota, todistuksia myyvien yksityisyliopistojen yleistymistä ja sitä, että minkä tahansa työpaikan saaminen edellyttää suhteita tai poliittisia suosituksia. Tilanne on sama maan kummassakin osassa.

”Ennen meillä oli yksipuoluejärjestelmä”, irvistää Tuzlan pormestari ja Bosnian vasemmiston keulakuva Jasmin Imamović, ”mutta työpaikat jaettiin todistusten ja pätevyyden perusteella. Nykyisin meillä on kolme etnistä puoluetta, jotka käyttäytyvät kuin ne olisivat omien yhteisöjensä ainoat puolueet, ja työpaikan voi saada vain niiden kautta.”

”Ihmiset lähtevät, koska he ovat menettäneet kaiken toivon. He eivät usko enää minkäänlaiseen muutokseen”, vakuuttaa Jasna Jašarević Tuzlan kansalaisyhdistyksestä.

Helmikuussa 2014 kaupunki oli ”kansankokousliikkeen” ydin.1 Liike merkitsi voimakasta sosiaalista kapinaa poliittisen luokan korruptiota ja yksityistämistä vastaan. Liikehdintä alkoi huutokaupatuista tehtaista, joiden työntekijöille ei ollut maksettu enää kuukausiin, ja sitten liike levisi koko yhteiskuntaan. Mutta vaikka liike saikin kantonien viranomaiset eroamaan, se hajosi pian sisäisiin kiistoihin.

”2014 oli mullistusten vuosi”, analysoi Jašarević. ”Kansankokousten epäonnistuminen merkitsi toiveidemme kuolemaa. Sitten toukokuussa alueelle iskivät tappavat tulvat eivätkä viranomaiset reagoineet. Ihmiset tietävät, että vastaavia katastrofeja on odotettavissa lisää, eivätkä instituutiomme enää toimi. Miten voisi kuvitella tulevaisuutensa moisessa maassa?”

”Tahdomme jäädä tänne, emme tahdo muuttaa maasta!” lauloi kansankokousten väki. Samoin lauloivat Serbian kaduille lähteneet mielenosoittajat, jotka vastustivat Aleksandar Vučićin kyseenalaista valintaa tasavallan presidentiksi. Liikehdintä kesti viikkokausia ja levisi nopeasti koskemaan kaikkia Serbian kokemia liberaalin siirtymäkauden haasteita. Vastaavia vaatimuksia kuultiin Makedonian ”värivallankumouksessa” 2016. Liike epäonnistui kaikissa maissa, ja sen jälkeen liikkeiden nuoret johtajat lähtivätkin usein ensimmäisten joukossa. Maastamuutto heikentää osaltaan muutostoiveita.

”Kroaatit lähtevät joukoittain”

Balkanilla maastamuutto on ikivanha perinne. Jo sosialistisen Jugoslavian aikakaudella monet lähtivät Saksaan tai Itävaltaan Gastarbeitereiksi – eli vierastyöläisiksi. Serbokroaatin kielessä gastarbajteriksi muuttunut sana sai ”maastamuuttajan” merkityksen koko entisessä Jugoslaviassa. Sitten 1990-luvun sodat aiheuttivat laajaa maastamuuttoa. Nykyisinkin Bosnia ja Hertsegovinasta lähtee kokonaisia perheitä. Sama pätee myös naapurimaa Kroatiaan, joka on sentään ollut EU:n jäsen vuodesta 2013 lähtien. Kroatiassa ainoastaan pääkaupunki Zagreb, rannikkokaupungit ja turistien suosimat alueet selviytyvät ehjin nahoin. Jo muutaman kilometrin päässä rannikolta joutuu nopeasti autioituville seuduille. Samanlaista on maan keski- ja itäosissakin.

Nova Gradiška on pieni kaupunki Slavonian alueella, Serbiaan johtavan maantien varrella, ja sen lukiossa laskelmat on nopeasti tehty: vuonna 2017 oppilaita oli koulun alkaessa 343, kun vuonna 2012 heitä oli 465. Oppilasmäärä on siis vähentynyt 26 prosenttia.

”Meillä on kunnassa elokuvateatteri, teatteri, sairaala ja kaksi esikoulua, mutta ei töitä”, huokaa koulun johtaja Ljiljana Ptačnik. Joitain yrityksiä on toki tullut kaupungin uuteen teollisuuspuistoon, mutta palkat ovat huonoja.

”Kun liityimme Euroopan unioniin, ajattelimme, että tilanne paranisi, mutta nuorilla ei ole kärsivällisyyttä odottaa hypoteettista parempaa tulevaisuutta.”

Lukiosta lähtevät opettajatkin: viimeksi koulun alkaessa kuvataiteen opettaja oli seurannut puolisoaan Itävaltaan. ”Ja meillä on suuria vaikeuksia löytää korvaaja”, täsmentää Ptačnik. Vuoden 1991 väestönlaskussa Nova Gradiškan kunnassa oli 17071 asukasta, vuonna 2011 heitä oli 14 229, ja muuttoliike on ollut vielä voimakkaampi viitenä viime vuotena. Se vie koko ajan yhä enemmän elävää voimaa ja nuoren sukupolven, joka olisi voinut varmistaa väestön uusiutumisen.

”Unioniin liittymisen myötä monet pelkäsivät, että lännen väki ostaisi kaiken maan. Mutta kroaatithan ne lähtevät joukoittain”, valittaa Ptačnik.

Sijoittajat tuntevat Slavonian teollisuusperinteen ja korkeasti koulutetun työvoiman. Alueelle saapuu pieniä itävaltalaisia, unkarilaisia ja italialaisia yrityksiä, ja myös kotona työskentely lisääntyy räjähdysmäisesti. Erityisesti sitä tehdään kansainvälisille puhelinkeskuksille, jotka tahtovat vieraita kieliä osaavaa väkeä. Sama pätee rajan toisella puolella Bosnian Posavinassa. Serbitasavallan Derventassa on jo vuosien ajan perustettu ennätysmäärä yrityksiä: ne ovat pieniä itävaltalaisten, unkarilaisten tai italialaisten yritysten ulkoistamia yksiköitä, jotka toimivat pääasiassa tekstiilialalla ja autoteollisuuden alihankinnassa. Zagrebiin vievää moottoritietä pitkin alueelle pääsee helposti, ja työoikeus on pelkästään teoreettinen käsite. Palkka ylittää hädin tuskin 200 euroa kuussa ja ehdoton joustavuus on sääntö. Kaikki alueen hallitukset ovat valmiita tarjoamaan ulkomaisille sijoittajille etuuksia, jopa polkemaan palkkoja ja sosiaalikuluja. Ulkoistamiseen ei kuulu mitään teknologian siirtoa, ja se kestää usein vain vähän aikaa. Jos työntekijät eivät suostu uusiin prekaarin palkkatyön muotoihin, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maastamuutto.

Saksan työvoimatarve tuntuu loputtomalta

Saksan yritykset, osavaltiot ja jopa kunnat järjestävät Balkanilla suoria rekrytoimiskampanjoita. Bosnia ja Hertsegovinan, Kroatian ja Serbian tiedotusvälineet kertovat vähän väliä pikatapaamisista, joiden avulla voi saada lupauksen työpaikasta ja työviisumin. Maaliskuun alussa vanhainkoteja hoitava Sozialwerk Heuser -yhtymä Bad Aiblingista, Baijerista, ilmoitti, että se rekrytoisi Serbiasta sairaanhoitajia ja apuvälineteknikkoja. Yhtymä maksaa muuttokulut ja takaa 1900–2500 euron kuukausipalkan. Küchen Aktuell -yritys, joka toimii koko Saksassa, tuli puolestaan 23. huhtikuuta 2018 Tuzlaan pestaamaan kolmekymmentä keittiöasentajaa.

Paikalliset työnvälitystoimistot toimivat usein välikäsinä. Kroatian Rijekassa toimiva RIAdria Works etsii muurareita Tanskaan. Samassa – synkässä ja turistien varsin vähän suosimassa – teollisuuskaupungissa Adrianmeren pohjoisrannalla toinen toimisto Riječki Uslužni Servis pestaa Serbiasta siivoojia alueen hotelleihin. Muuttoliike voimistuu erityisesti terveydenhuoltoalalla, rakennustöissä, hotellialalla ja palvelualalla: bosniakit, makedonialaiset ja serbit menevät töihin Kroatiaan tai Sloveniaan, kun taas kroaatit ja sloveenit lähtevät Saksaan. ”Saksalaisten tarvitsee enää lähteä töihin Sveitsiin”, sanoo herra Blagić Banja Lukasta humoristisesti.

Pätevän työvoiman muuttoliike on niin mittava, että se vaarantaa paikalliset yritykset. Bosnia ja Hertsegovinan liittovaltion kauppakamari painoi hiljattain hälytysnappia, sillä maasta puuttuu koulutettua henkilöstöä. Puheenjohtaja Mirsad Jašarspahićin syyttävä sormi osoittaa koulutusjärjestelmää, joka ei hänen mukaansa tuota ammattilaisia markkinoiden tarpeisiin. Saksalaiset ovat eri mieltä. Maaliskuussa 2018 Rijekan laivanrakennusammattikoulun oppilaat olivat harjoittelemassa Frankfurtissa, ja heille tarjottiin sähköasentajan, lämmityslaitteiden asentajan tai puusepän töitä laivoilla. Pitää tosin paikkansa, että 3 Maj -telakat, jotka ennen toivat Rijekalle kunniaa, odottavat edelleen ostajaa – alan täydellinen yksityistäminen kun oli ehto Kroatian integroitumiselle Eurooppaan.

Kovaosaisimmat pakenevat

Yksikään alueen valtio ei ole säästynyt ilmiöltä, ja joskus lähtö näyttää todelliselta paniikilta. Talvella 2014–2015 yli kaksisataatuhatta ihmistä, siis lähes seitsemän prosenttia maan väestöstä, lähti Kosovosta muutamassa viikossa. Belgradin ja Pristinan solmiman sopimuksen myötä kosovolaiset pääsivät Serbiaan pelkän henkilöllisyystodistuksen avulla. Vojvodinaan alkoi saman tien virrata busseja ja kymmenet tuhannet ylittivät Unkarin rajan laittomasti jatkaakseen matkaansa Saksaan. Kosovo on Balkanin ainoa maa, jota Schengenin viisumivaatimus koskee edelleen.

Työ- tai opiskeluluvan puuttumisen vuoksi useimmat kosovolaiset hakivat Länsi-Euroopasta poliittista turvapaikkaa, mutta seuraavina kuukausina heidät karkotettiin. Köyhimmät olivat myyneet omaisuutensa rahoittaakseen matkansa. Siitä huolimatta tuhannet kosovolaiset suuntasivat 7. syyskuuta 2017 uudelleen kohti Serbiaa, ja Kosovon viranomaisten täytyi sulkea Pristinan rajanylityspaikka useaksi tunniksi. Kolme päivää aiemmin oli muodostettu hallituskoalitio Kosovon vapautusarmeijan (UÇK) sissijoukkoihin perustuvista puolueista. Se hautasi muutostoiveet, jotka olivat syntyneet vasemmistolaisen Vetëvendosje-liikkeen (”itsehallinto”) noususta parlamenttivaaleissa 11. kesäkuuta.2

Vastaavat lähtöaallot vaikuttivat Montenegron pohjoisosissa keväällä 2015. Kovaosaisten seutujen asukkaat luulivat löytävänsä pelastuksen Ala-Saksista, Saksan luoteisosan osavaltiosta, johon väestön väheneminen on iskenyt kovalla kädellä. Saksalaiset valtuutetut olivat pyytäneet liittovaltion viranomaisia lähettämään heille mahdollisimman paljon turvapaikanhakijoita. ”Tarvitsemme uusia tulokkaita, jotta yhteisömme selviäisi”, selitti Goslarin pormestari, jonka puheet kuultiinkin Montenegrossa saakka.3

Bulgarian länsiosissa ja Serbian kaakkoisosassa kokonaiset alueet ovat autioitumassa romahtaneen syntyvyyden ja voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi. Kansallisen tilastokeskuksen mukaan Serbiasta on vuosien 2002 ja 2011 väestönlaskujen välillä lähtenyt 160000 henkeä. Maassa, jossa nykyisin (ilman Kosovoa) on seitsemän miljoonaa asukasta, keski-ikä on vuosina 1991–2015 noussut 37,4 vuodesta 42,7 vuoteen.

Pienessä toimistossaan Zagrebin yliopiston maantieteen laitoksella väestötieteilijä Stjepan Šterc vääntelee käsiään tutkiessaan taulukoitaan.

”Kroatian väestön väheneminen on ainoa ongelma, johon poliittisen johtomme tulisi käydä käsiksi, sillä kaikki muu politiikka on riippuvaista siitä”, hän korostaa ennen kuin alkaa luetella lukuja.

Hänen arvionsa mukaan vuonna 2017 Kroatiassa rekisteröitiin 18 000 kuolemaa enemmän kuin syntymiä, ja hedelmällisyysluku on edelleen vain 1,4 lasta naista kohti. Väestömäärä on arviolta 4,1 miljoonaa.4 Maa on siis menettänyt 627000 asukasta sen jälkeen, kun se itsenäistyi vuonna 1991, eli 13 prosenttia väestöstä. Maastamuutto puolestaan vaikuttaa syntyvyyteen, koska ensimmäisinä lähtevät kaikkein lisääntymiskykyisimmät ikäluokat.

Maa kärsii edelleen myös sodan seurauksista, erityisesti noin 200000 serbin pakkomaanpaosta kesällä 1995.

”Jos kehitys jatkuu samanlaisena, neljännes Kroatian väestöstä saattaa kadota kymmenessä vuodessa”, lisää Šterc, joka on lähellä konservatiivipiirejä ja puolustaa voimakasta syntyvyyspolitiikkaa.

”On ensisijaisen tärkeää ryhtyä toimiin, joilla suojellaan työtä tekeviä naisia, jotka tahtovat lapsia. Raskauden vuoksi erottaminen täytyy kieltää, työstä täytyy tehdä joustavaa, monilapsisille perheille täytyy jakaa tukia ja tyhjenevillä alueilla on alennettava veroja. Saksa varmasti imee elävää voimaa Itä-Euroopasta tulevaisuudessakin: sitä täytyy siis uudistaa.”

Hallitukset tyytyvät tiukentamaan aborttilakia

Ratkaistakseen väestöongelman ja tulevan sosiaalisen katastrofin Balkanin hallitukset tyytyvät tanssimaan konservatiivien pillin mukaan ja vaikeuttavat aborttia. Serbian presidentti Vučić ei epäröinyt 16. maaliskuuta vaatia ”äitejä ja naisia ymmärtämään Serbian tarpeet”, samalla kun hän pyysi lääkäreitä näyttämään sikiön ultraäänikuvan ja kuunteluttamaan sikiön sydämenlyöntejä, jos joku tahtoi keskeyttää raskauden.5 Puolustusministeri Aleksandar Vulin puolestaan sitoutui ”panemaan armeijan taistelemaan Serbian tyhjenemistä vastaan”.6 Lisäksi kulttuuriministeriö käynnisti kilpailun, jossa etsitään iskulauseita syntyvyyden stimuloimiseen.

Kroatiassa hyvin organisoituneiden konservatiiviliikkeiden paine saattaa johtaa pian siihen, että vuoden 1978 aborttilaki korvataan uudella. Uusi laki pakottaisi raskauden keskeyttämistä toivovat naiset ”neuvontatilaisuuksiin” ja vaatisi harkintajakson ennen aborttia. Syntyvyysliikehdintä, josta mediassa on puhuttu paljon, auttaa välttämään Balkanin väestöpaon todellisten syiden pohdiskelemista: korruptoitunut poliittinen luokka on täydellisessä vararikossa, ja kaikkien alueen maiden veretöntä taloutta on hoidettu uusliberalismin lääkkeillä.

Ei ole kovin todennäköistä, että tällainen elehdintä estäisi väestöromahduksen, eikä teollisuuden siirtäminen hidasta muuttoliikettä. ”Asuin Saksassa viisi vuotta ja tiedän, ettei se ole paratiisi”, todistaa Kadić kielikoulustaan Tuzlasta. ”Mutta liikettä ei voi pysäyttää. Kaikki tahtovat häipyä. Lähden ehkä Balkanilta viimeisenä, ja sammutan valot lähtiessäni.”

Jean-Arnault Dérens ja Laurent Geslin ovat Courrier des Balkans -verkkosivun journalisteja. He ovat kirjoittaneet kirjan (La Découverte, 2018).

1. Ks. ”La Bosnie enfin unie… contre les privatisations”. LMD 3/2014.

2. Ks. ”Essor d’une gauche souverainiste au Kosovo”. LMD 12/2017.

3. ”Grand exode du nord du Monténégro: la Basse-Saxe, nouvelle terre promise”. Le Courrier des Balkans, 6.5.2015.

4. Kroatian tilastokeskus, www.dzs.hr ja Eurostat.

5. ”Serbie: politiques natalistes vs droits des femmes?”, Le Courrier des Balkans, 30.3.2018.

6. B92, 21.3.2018.