Pekka Masonen: Paperipuutarha – opettavaisia tarinoita punkista, postimerkeistä ja historiasta

Mala Fide 2018

”NOIN PROSENTTI” on kustannusalan maaginen luku, jolla tavataan kuvata kustannusyhtiöiden seulanläpäisevien käsikirjoitusten määrää. Joka sadas käsikirjoitus on siis sellainen, jota kustannusalalla pidetään julkaisun arvoisena.

Kaikki kustannusyhtiöiden hylkäämät kirjoitukset eivät hautaudu kirjoittajiensa pöytälaatikoihin, vaan joskus kirja päätetään julkaista omakustanteena. Tämä onkin nykyisellään yhä suositumpi tapa julkaista, sillä painotekniikan kehittyminen on mahdollistanut pientenkin painosten kustannustehokkaan itsejulkaisun.

Omakustanteen osa kirjallisessa maailmassa on monella tapaa väheksytty. Omakustanteena julkaistaan tavaraa, jonka vuoksi yhtäkään puuta ei olisi ollut tarpeen kaataa. Yhtä lailla niiden joukosta voi löytyä opuksia, jotka olisivat sisältönsä puolesta ansainneet tulla julkaistuksi laajemminkin. Yleisen historian dosentin Pekka Masosen toinen kirjoituskokoelma Paperipuutarha voisi hyvinkin olla tällainen.

Paperipuutarha on jatkoa muutama vuosi sitten julkaistulle Rajaseudun Galilei -kokoelmalle. Konsepti on sama, mutta lopputulos hiotumpi. Molemmat kirjat sisältävät kokoelman Masosen vuosien saatossa laatimia kirjoituksia, joiden aiheet vaihtelevat tällä kertaa punkista postimerkkeihin ja Japanista Kustaa III:n siirtomaapolitiikkaan. Teemallisesti kirja on siis oikea paperipuutarha, jossa kaikkien kirjallisten kukkien annetaan kukkia sulassa sovussa.

Tekstit on laadittu vuosina 1984–2010, ja ne on ladottu kirjaan kronologisesti vanhimmasta tuoreimpaan. Yhdistävä tekijä kaikissa kirjoituksissa on, että ne ovat johtaneet johonkin tai niillä on ollut jokin merkittävä seuraus kirjoittajansa uralla. Osaan kirjoituksista on laadittu jälkisanat, joskin harmillisesti kaikista kirjoituksista niitä ei löydy, vaikka sanottavaa olisi varmasti ollut. Kaikkien tekstien osalta ei ole selvää, miksi juuri ne ovat päätyneet tähän kokoelmaan.

Sinänsä kirjan sisältö on laadukasta, sillä kaikki tekstit on aikanaan julkaistu eri lehdissä ja ne ovat näin ollen läpäisseet jonkinlaisen sensorisen seulan omana julkaisuajankohtanaan. Hieman yllättäen kiinnostavinta antia ovat postimerkkejä koskevat artikkelit, vaikka filateliasta en itse perustakaan. Postimerkit ovat kuitenkin mielenkiintoisia, koska hyvin usein ne henkivät jollakin tapaa julkaisuaikaansa ja itse merkkiä tärkeämpää on sen taustalla oleva tarina.

Vaikka kirjoitukset on poimittu lavealta aikajänteeltä, on moni niistä edelleen ajankohtainen. Vuonna 2007 Aamulehdessä julkaistu kirjoitus ”Äidinkieli avaa ajatukset” ilmentää hyvin sitä, että tieteellisen julkaisun kielikysymyksessä ei ole edetty viimeiseen kymmeneen vuoteen askeltakaan. Edelleen kinastellaan siitä, voiko uusimmista tieteellisistä tuloksista kirjoittaa muillakin kielillä kuin englanniksi.

Yhteisellä lingua francalla on kiistatta hyötynsä, mutta yhden kielen kohottaminen valta-asemaan syö väistämättä tilaa muunkieliseltä viestinnältä. Paperipuutarha käy raikkaasti vastavirtaan ja muistuttaa, että myös muilla kielillä voidaan kirjoittaa tietämisen arvoisista asioista.

Esko Juhola

Lisää arvioita osoitteessa kirjamies.fi