Kertšinsalmen yli rakennettu silta muutti käytännössä Asovanmeren venäläiseksi sisäjärveksi. Kuva: MVorozoff

Asovanmeri on muuttumassa venäläiseksi järveksi

IGOR DELANOË

Marraskuussa 2018 Venäjän rannikkovartiosto pysäytti kolme ukrainalaista sotalaivaa, jotka yrittivät kulkea Kertšinsalmesta. Odessasta lähtenyt laivue pyrki Asovanmerelle, missä Ukrainalla on muutama sata kilometriä rannikkoa. Meriselkkaus heijastuu alueen entisestään epävakaaseen turvallisuustilanteeseen, jossa Venäjä on ottanut ohjat käsiinsä liitettyään Krimin osaksi itseään maaliskuussa 2014.

Kilpailu pääsystä Asovanmerelle on yksi murhe lisää, kun luetteloidaan vaikeuksia, jotka hiertävät venäläisten ja ukrainalaisten välejä. 25. marraskuuta 2018 tapahtunut kahnaus on viimeisin ja vakavin vuoden 2018 alun jälkeen Asovanmerelle pyrkineiden alusten pysäyttämisistä ja odottamattomista tarkistuksista.

Vuonna 2003 solmitun sopimuksen ansiosta Asovanmeri on pitkään ollut oikeudellisesti venäläisten ja ukrainalaisten yhteishallinnossa. Sopimusteksti suo kummankin maan siviili- ja sotilasaluksille täydellisen liikkumisvapauden Kertšinsalmessa. Vallattuaan Krimin 2014 Venäjä pääsi kuitenkin tosiasiallisesti hallitsemaan pääsyä Asovanmerelle. Nyt se hallitsee sinne johtavan salmen kumpaakin rantaa. Sen ehdoton sotilaallinen ylivoima Ukrainaan verrattuna onkin muuttamassa Asovanmeren alueen ”venäläiseksi järveksi”.

Taustalla tulevat vaalit

Toukokuussa 2018 Venäjä ryhtyi rakentamaan siltaa, joka yhdistää sen niemimaahan. Sillan rakentaminen maksoi noin kolme miljardia euroa ja pahensi Kertšinsalmen jännitystä entisestään. Venäjä tiukensi läpikulkusääntöjä, jotka se otti yksipuolisesti käyttöön suojellakseen rakennustöitä. Venäläiset epäilevät edelleen, perustellusti tai perusteettomasti, että ukrainalaiset yrittävät tuhota sillan.1

Marraskuun kriisissä ukrainalaiset pyrkivät uhmaamaan omalta kannaltaan haitallista status quoa kieltäytymällä alistumasta venäläisten määräämiin liikkumissääntöihin. Tahtoessaan he olisivat aivan hyvin voineet siirtää nämä pienalukset maateitse, kuten he tekivät syyskuussa kahdelle partioalukselle. Kahden ukrainalaisen sotalaivan erillisosasto – hinaaja ja pelastusalus – muuten ylittikin Kertšinsalmen 24. syyskuuta ilmoitettuaan ensin aikeistaan. Venäjä valvoi tilannetta tarkasti eikä tapaus aiheuttanut mitään selkkausta. Tällä kertaa ukrainalaiset päättivät, etteivät he anna alustensa jäädä pitkään odottavaan jonoon, joka ulottuu salmen koko rannalle vuoden 2003 sopimuksen vuoksi. He osasivat varmasti odottaa, että venäläiset turvautuisivat voimakeinoihin. He toivoivat saavansa sotilas­apua Natolta, johon Ukraina on yrittänyt liittyäkin – toistaiseksi turhaan.

Syyskuun lopussa Yhdysvallat myi Ukrainalle 10 miljoonalla dollarilla kaksi pientä partiovenettä, jotka oli rakennettu Yhdysvaltojen rannikkovartiostolle 1980-luvun lopussa.2 Ele oli pikemminkin poliittinen kuin Ukrainan merivoimien todellista vahvistamista. Partioveneet luovutettiin aseistamattomina ja ilman sähkölaitteita. Kun ottaa huomioon niiden iän, on lisäksi vaara, että niistä tulee helppoja ensimmäisiä maaleja sekä Venäjän rannikkotykistölle että ilma- ja merivoimien tykistölle.

Siihen, että Kertšin lukko yritettiin avata väkisin, vaikutti varmasti vaalien lähestyminen. Ukrainalaiset valitsevat presidentin maalis–huhtikuussa 2019. Nykyinen valtionpäämies Petro Porošenko lähtee vaaleihin vaikeista asemista: ennen operaatiota järjestetyissä mielipidemittauksissa häntä sanoi äänestävänsä noin kymmenen prosenttia vastanneista, joten hän on neljännellä sijalla kaukana suosikki Julija Tymošenkon takana.3

Jotkut Moskovassa ja myös Kiovassa epäilevät Porošenkoa siitä, että hän tahtoi julistaa poikkeustilan sekoittaakseen vaalikalenterin ja parantaakseen niin mahdollisuuksiaan päästä toiselle kierrokselle. Mutta vaikka hän toivoi saavansa kuudenkymmenen päivän poikkeustilan koko maahan, parlamenttiedustajien kritiikin vuoksi hän joutui tyytymään kolmeenkymmeneen päivään kymmenellä oblastilla (alueella) maan itäosassa. Päätös ei tunnu vaarantavan maaliskuun vaalien ajankohtaa, mutta se tuntuu antavan presidentille sodanjohtajan imagon, jonka hän uskoo parantavan heikkoa kannatustaan.

”Kuplia, joihin ei pääse”

Venäjä halusi selkkauksen avulla korostaa vaatimustaan Krimin ja Kertšinsalmen suvereniteetista ja muistuttaa, että on turha yrittää haastaa pelin sääntöjä, jotka se on de ­facto ­säätänyt. YK:n yleiskokouksessa sata valtiota teki päätöksen Ukrainan alueellisesta koskemattomuudesta 27.3.2014 – ­yksitoista maata äänesti vastaan ja viisikymmentäkahdeksan oli äänestyksestä poissa. Päätös kyseenalaisti tämän suvereniteetin ja kiisti Venäjän kymmenen päivää aiemmin järjestämän kan­sanäänestyksen pätevyyden.

Venäjä alkoi häiritä Ukrainan Asovanmereltä tulevaa tai sinne menevää meriliikennettä vuoden 2018 alussa, ja se on jo käynyt kalliiksi: satamakaupungit Mariupol ja Berdjansk menettävät 20–40 miljoonaa dollaria vuodessa. Näiden kahden sataman rahtiliikenne on romahtanut 27 ja 47 prosenttia vuosina 2015–2017.4

Venäjän häirintä ei kuitenkaan ole tähän ainoa syy. Ukrainan päätös Donbassin saarrosta on leikannut nämä kaksi kaupunkia irti niiden talousalueesta. Lisäksi bruttokansantuotteen romahtaminen 40 prosentilla vuoden 2013 jälkeen vaikeuttaa niiden toimintaa. Ukrainan meriliikenteen painostaminen on Venäjälle vipu, jota se voi käyttää sopivalla hetkellä saadakseen Ukrainan suostumaan myönnytyksiin, kuten Krimiä ruokkivien makean veden kanavien avaamiseen. Ukraina katkaisi kanavien toiminnan sen jälkeen, kun niemimaa liitettiin Venäjään, ja nyt niemimaa joutuu tulemaan toimeen omin vesivaroin.

Marraskuun 25. päivän selkkaus kertoo siitä, että Venäjän sotilaallinen läsnäolo Mustanmeren alueella on voimistunut sen jälkeen, kun Krimin niemimaa liitettiin Venäjään. Asovanmeri ja Kertšinsalmi kuuluvat strategiseen käytävään, joka Volgan–Donin kanavan välityksellä yhdistää Kaspianmeren ja Mustanmeren. Näillä vesillä liikkuu yhä useammin pieniä venäläisiä sotilasaluk­sia, jotka lähtevät tukikohdasta Kaspianmereltä. Jotkin niistä uskaltautuvat nyt jopa itäiselle Välimerelle, jolla liikkuu aluetta hallitsevien Naton joukkojen valttikortti, Yhdysvaltain 6. laivasto.5

Venäjään liittämisen jälkeen Krimin niemimaa on palannut perinteiseen asemaansa Venäjän etelärajojen etuvartiona. Moskova on linnoittanut niemimaata sijoittamalla sinne ilmatorjuntaa, S-400-järjestelmiä ja meritorjuntaa, Bastion-rannikkotykistöä ja elektronisen sodankäynnin välineitä. Nämä aseet pystyvät pysäyttämään niin hävittäjäpommittajat kuin ballistiset ohjuksetkin, ja ne ovatkin tehneet Mustastamerestä usean sadan neliökilometrin alueen, jolla Naton joukot eivät voi toimia mielensä mukaan. Mustameri on ”kupla, johon ei pääse”, ja sellaiset herättävät levottomuutta lännen pääesikunnissa.

Venäjän merivaltius Mustallamerellä

Venäjän laivasto on ottanut käyttöön uusia dieselsukellusveneitä, uusia fregatteja ja laivueellisen pieniä ohjusveneitä, jotka kaikki pystyvät ampumaan Kalibr-tyypin risteilyohjuksia – juuri niitä, joita käytettiin Syyriassa jihadisteja vastaan. Näillä välineillä Venäjä voi tuottaa vahinkoa jokaiselle vastustajalle, joka yrittää kajota sen intresseihin.

Venäjän merivaltius näkyy tässä sitäkin selvemmin, koska Montreux’n sopimus rajoittaa vieraiden merivoimien toimintaa Mustallamerellä voimakkaasti. Vuonna 1936 solmittu sopimus tekee Turkista Bosporinsalmen ja Dardanellien hallitsijan. Sen täytyy taata kauppalaivojen pääsy alueelle, mutta erityisesti sota-aikaan se voi rajoittaa sotilasalusten liikkumista. Sopimus rajoittaa myös sitä, miten laajassa mitassa, millaisilla aluksilla ja kuinka kauan Mustallamerellä saavat liikkua ne maat, jotka eivät ole sen rannikkovaltioi­ta. Vaikka Turkin salmet ja lännen tuki hillitsivätkin historian aikana ensin tsaarien ja sitten neuvostoliittolaisten ekspansionismia, nyt Montreux’n sopimus estää yhdysvaltalaisten merivaltaa hillitsemästä Venäjän laivaston nousua Mustallemerelle.

Kertšin selkkausta seuraavana päivänä Porošenko esitti, että venäläisalusten liikkuminen Turkin salmissa kiellettäisiin. Ehdotus on hyvä esimerkki Ukrainan hämmennyksestä, sillä Turkki on aina pitänyt kiinni siitä, että Montreux’n sopimusta tulee tulkita pikkutarkasti. Edes Krimin liittäminen Venäjään ja Venäjän sotilaallisen otteen tiukkeneminen eivät ole muuttaneet vaatimusta. Niin Turkista kuin Venäjästäkin katsottuna jokainen yritys kyseenalaistaa vuoden 1936 sopimus heikentäisi Turkin ja Venäjän asemaa. Se avaisi kaikille ulkopuolisille sotilaallisille toimijoille tien alueen merille. Mahdollisuus uhkaisi vallitsevaa tilannetta, jossa Mustanmeren turvallisuus on ollut venäläisten ja turkkilaisten yhteisvastuulla Neuvostoliiton katoamisen jälkeen.

Pitämällä asemansa Naton jäsenenä ja naapuruutensa Moskovaan hienovaraisessa tasapainossa Turkki on sitä paitsi aina pitänyt huolta siitä, ettei siitä tule Venäjän ja Naton vastakkainasettelujen näyttämöä. Bulgaria ja Romania, joilla on lähes olemattomat merivoimat, liittyivät Natoon vuonna 2004, mutta se ei ole juuri muuttanut Turkin lähestymistapaa.

Kiinteä kumppanuus Turkin kanssa

Turkki on kolmen Venäjän luoman kuplan risteyskohdassa: yksi kupla on ollut Krimillä vuodesta 2014 lähtien, toinen on Kaukasuksella Venäjän Armeniassa olevien tukikohtien myötä ja kolmas on ollut olemassa vuodesta 2015 Venäjän sijoitettua joukkoja Syyrian raja-alueelle. Vaikka tämä huolestuttaa Turkkia, toistaiseksi se ei ole tehnyt mitään, mikä kyseenalaistaisi sen aseman Mustanmeren alueen turvallisuudesta vastaavana valtiona.

Turkin energia-alan hyvät suhteet Venäjään vahvistaa Turkish Stream -kaasuputki, jonka maanalainen osuus saatiin valmiiksi viime marraskuussa, ja Turkin ensimmäisen ydinvoimalan Akkuyun rakentaa venäläinen Rosatom. Tämä tarjoaa Turkille hieman turvallisuutta.

Kaikesta huolimatta Venäjän ja Turkin kumppanuudesta tekee sitkeän ennen kaikkea venäläisten ja turkkilaisten kyky keskittää ponnistuksensa yhteisiin hankkeisiin pikemminkin kuin etsiä turhaan jaettuja strategisia päämääriä. Maat kilpailevat geopolitiikassa mutta Mustallamerellä, Kaukasuksella ja Lähi-­idässä ne tekevät valikoivaa ja rajallista yhteistyötä niin, että ne voivat kanavoida kilpailunsa yhteisiin tavoitteisiin.

Astanan neuvottelu Syyrian konfliktissa on yksi hyvä esimerkki, kaikkien rannikkomaiden yhteinen BlackSeaFor-­yhteistoimintalaivue on toinen. Vuonna 2001 käynnistetty venäläisturkkilainen aloite oli tarkoitettu vastapainoksi Naton operaatiolle Active Endeavour, joka oli käynnistetty syyskuun yhdennentoista vuoksi, ja Romania ja Bulgaria toivoivat, että Bosporin ovet avattaisiin Naton operaatiolle.

Suuntaus luultavasti jatkuu, kun otetaan huomioon Yhdysvaltojen ja Turkin vihamielisyys, joka syntyi sen jälkeen, kun Recep Tayyip Erdoğania vastaan yritettiin vallankaappausta kesällä 2016. Lisäksi yhdysvaltalaisten ja kurdien sotilaallinen yhteistyö Syyriassa ärsyttää turkkilaisia.

Miten Nato voisi vastata Asovanmerellä ja Kertšinsalmen ympärillä lisääntyvään jännitykseen? Ehkä se voisi perustaa pysyvän ilmapoliisin, samantapaisen kuin Itämerellä. Se voisi myös harkita omaa laivuetta. Tai se voisi sijoittaa muiden maiden merivoimien yksiköitä Mustallemerelle väliaikaisesti Romanian tai Bulgarian väreissä ja kiertää niin Montreux’n sopimuksen rajoitukset. Romania kuitenkin teki samantapaisen aloitteen jo Naton huippukokouksessa Varsovassa 2016, ja se hylättiin Bulgarian esittämien voimakkaiden varauksien vuoksi. Lisäksi tällainen aloite saattaisi ärsyttää Turkkia, joka pitäisi sitä varmasti Montreux’n hengen kyseenalaistamisena.

Lähtökohtaisesti euroatlanttisen yhteisön ainoa mahdollinen ase on Venäjän-vastaisten pakotteiden koventaminen. Tässä asiassa yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten intressit kuitenkin eroavat. Euroopan neuvosto teki joulukuussa ei-velvoittavan päätöslauselman eikä lisännyt Venäjään kohdistuvia pakotteita.6

Yhdysvalloissa vastustus Nord Stream 2 -maakaasuputkea kohtaan on lisääntynyt Asovanmeren tapauksen jälkeen. Kaasuputken rakennustyöt ovat jo alkaneet. Se vie venäläistä kaasua Eurooppaan Itämeren kautta kiertäen Ukrainan. Edustajainhuoneen päätöksessä 11. joulukuuta 2018 viitattiin Euroopan liialliseen energiariippuvuuteen Venäjästä, ja Yhdysvallat suunnittelee varmasti siirtoa Venäjän öljy- ja kaasusektoria vastaan. Lisäksi Trumpin hallinto on puhunut mahdollisuudesta kohdistaa pakotteita eurooppalaisiin yrityksiin, jotka ovat mukana tässä hankkeessa.

1 ”Ukrainian MP suggests destroying Crimean bridge”, EurAsia Daily, 22.5.2018.

2 Illia Ponomarenko, ”Ukraine accepts two US patrol boats after 4 years of bureaucratic blockades”, Kyiv Post, 27.9.2018.

3 ”Electoral sentiment monitoring in Ukraine”, Razumkov Centre, Kiev, 19.11.2018.

4 ”Ukraine and Russia take their conflict to the sea”, Stratfor, 24.9.2018.

5 Tim Ripley, ”Russian Caspian corvettes enter Mediterranean”, Jane’s 360, 21.6.2018.

6 ”European Council conclusions on the multiannual financial framework and on external relations”, Euroopan neuvosto, Bryssel, 13.12.2018.

LMD 1/2019

Suom. Tapani Kilpeläinen

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Pelokkaiden atomien maa
Venezuelan tulevaisuus vaakalaudalla