Eurooppa raiteilla

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla

Nemokustannus 2019

VIHREÄN LIITON puheenjohtaja, kansanedustaja ja entinen ministeri Pekka Haavisto on tunnettu poliittisen uransa lisäksi myös intohimoisena junamatkailijana. Haaviston mukaan Interrail onkin 1970- ja 1980-luvun nuorten sukupolvikokemus. Vielä tuolloin reilaava nuori toi matkoilta mukanaan tuliaisten lisäksi myös kokemuksen yhteisestä Euroopasta ja sukupolvesta, joka pyrki murtamaan toisen maailmansodan jälkeen rakennetut muurit ja ennakkoluulot. 

Nyky-Eurooppa on jälleen poliittisessa puristuksessa. Haavisto alkaa potea matkakuumeen lisäksi huolta Euroopan tilasta. Niinpä hän pakkaa rinkkansa ja antaa kiskojen viedä. Matka vie Puolan ja Unkarin kautta Balkanille, Barcelonasta Berliiniin ja lopulta myös Ruotsin mainettaan pahempiin lähiöihin. Matkan aikana syntyy Eurooppa raiteilla, päiväkirja, jossa Haavisto antaa äänen eri maiden ruohonjuuritason poliittisille vaikuttajille ja myös ihan tavalliselle eurooppalaiselle kanssamatkustajalle. 

Eurooppa raiteilla on viehättävä, moniääninen ja tarkkanäköinen sekoitus matkatunnelmointia ja yritystä hahmottaa nyky-Euroopan tilaa, josta maalaillut kuvat ovat usein synkkiä. Painavasta aiheestaan huolimatta teos ei ole lainkaan raskassoutuinen, sillä Haavistolla on kyky kirjoittaa ilmiöistä lempeästi ja yleistajuisesti niin, että kirjasta voi nauttia myös ilman varsinaista politiikantuntemusta. 

Globaalit muutokset jylläävät ja aiheuttavat ihmisissä epävarmuutta, mutta Haavisto onnistuu valamaan lukijaan uskoa paremmasta Euroopasta. Rajojen sulkemisen sijaan Haavisto peräänkuuluttaa eurooppalaisten välistä yhteistyötä ja poliittista tahtoa koota hajaantuneen maanosan palasia yhteen. Haavisto haluaa ymmärtää Euroopan ahdinkoa: ”Ei ole liioiteltua kysyä Euroopalta, miten voit? Minne olet matkalla? Ja miten on sielusi laita?” 

Essi Rötkönen