Diplon numerossa 5/2018

Rauhanpalkitun häpeällinen hiljaisuus

On kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun Aung San Suu Kyin puolue nousi valtaan Myanmarissa. Sinä aikana maan sananvapaus on heikentynyt selvästi. Rakhinen osavaltio on käytännössä suljettua aluetta ja siellä on käynnissä rohinga-vähemmistöön kohdistuva etninen puhdistus.

Sähköauto on Kiinalle onnenpotku

Yhden ainoan sähköauton akuston sähkömagneeteissa on jopa kolme ja puoli kiloa harvinaisia maametalleja, joista suurin osa tulee Kiinasta. Euroopan unionin komission mukaan koko joukko sähköautojen tarvitsemista metalleista on saatavuudeltaan ”kriittisessä tilassa” eli niiden toimitukset uhkaavat keskeytyä. Lisäksi raaka-aineiden louhinta ja jalostus edellyttävät erittäin saastuttavia menetelmiä.

Kalanviljelyn sameissa vesissä

Teollinen kalanviljely aiheuttaa riskejä ympäristölle ja terveydelle niin Norjan kuin Chilen vuonoissa, mutta tästä vaietaan.

Israelista tulossa etnokratia

Knessetissä hyväksyttiin heinäkuun 19. päivänä perustuslain tasoinen laki, joka määrittelee Israelin ”juutalaisten kansallisvaltioksi”.