Diplo esittelee tänä vuonna yli sata uutuuskirjaa

Katso kategoriasta: KIRJALLISUUS

Perinteisen kirjan kuolemaa on povattu jo pitkään, mutta se on osoittautunut vielä toistaiseksi virheelliseksi ennusteeksi. Kirjojen myynti ei ole dramaattisesti laskenut viimeisen viiden vuoden aikana, vaikkakin se on vuosittain vaihdellut suuntaan tai toiseen muutaman prosentin verran.

Kiinnostus kirjoja kohtaan formaatista riippumatta on Suomessa suhteellisen hyvä, mutta kysyntä voisi kasvaa, jos lukeva yleisö tietäisi paremmin, mitä on ilmestynyt ja erityisesti pääsisi niitä myös selailemaan paikoissa, joissa valikoima olisi suuri. Suomessa kirjojen saatavuus kaupoissa on vähentynyt tuotevalikoiman ja kappalemäärän supistumisen myötä. Varsinkin pienten ja keskisuurten kustantamojen teoksia on joillakin paikkakunnilla lähes mahdotonta löytää.

Le Monde diplomatique on perinteisesti esitellyt eri maiden painoksissaan laajasti kunkin kielialueen kirjallisuutta, niin Suomenkin editiossa. Tästä lehdestä alkaen julkaisun sivumäärä kasvaa ja Suomen Diplon kirjallinen sisältö laajenee huomattavasti, kun lehden ohessa alkaa ilmestyä kirjallisuusliite. Julkaisun avulla haluamme lisätä näkyvyyttä Suomessa ilmestyville kirjoille, joista vain harvat ja (usein moneen kertaan) valitut saavat nykyisellään ansaitsemaansa huomiota. Olemme aina pyrkineet antamaan näkyvyyttä ja palstatilaa muun muassa erikoistuneiden, pienempien ja tiedekustantajien kirjoille ja tällä linjalla jatkamme edelleen.

Kirjallisuusliitteeseen tulee kirja-arvioiden lisäksi kirjaesittelyitä, kirjailijahaastatteluja, kolumneja ja esseitä, venäläisen kirjallisuuden oma palsta, sekä kirja-alan toimijoiden esittelyjä. Kirjallisuusliitteen jutut ilmestyvät sekä lehden paperi- että digiversiossa. Kirjoja arvioidaan ja esitellään vuoden aikana reilusti yli sata.

Kirjallisuusliitteen kaunokirjat

Kirjallisuusliitteen tietokirjat

Vuonna 2019 Suomessa julkaistiin kirjoja yhteensä 3547 kappaletta, ja niitä myytiin yli 243 miljoonalla eurolla. Tästä myynnistä kaunokirjallisuuden osuus oli 13,4% ja tietokirjallisuuden 32,1%. Eniten eli 42,8% myytiin oppimateriaaleja. Näissä tilastoissa ovat mukana painetut ja sähköiset julkaisut. Vuonna 2019 sähköisten julkaisujen myynti kasvoi 29%. Suomen kustannusyhdistyksen neljännesvuositilaston mukaan äänikirjojen myynti oli kasvanut Suomessa 103% vuodesta 2019.

Ari Turunen on Le Monde Diplomatiquen Suomen edition päätoimittaja