Yhdysvallat ja vatsastapuhumisen taito
Pääkirjoitus
Britannian päätös erota Euroopan unionista tulee liian myöhään. EU:lle Britannian lähtö olisi voinut olla erinomainen uutinen: jäsenyyden jättää maa, joka on ajanut vapaakauppaa 1700-luvun teollisesta vallankumouksesta lähtien, joka on mukautunut Yhdysvaltojen tahtoon ylläpitämällä jo Winston Churchillin ylistämiä angloamerikkalaisia ”erityissuhteita”, jossa ...
Virus torjutaan, kun asiantuntijatyötä tuetaan
Pääkirjoitus
Vuoden 2019 lopussa uusi eläinperäinen koronavirus alkoi tarttua ihmisiin Kiinassa. 11.2.2020 WHO alkoi kutsua viruksen aiheuttamaa sairautta nimellä COVID-19, ja virukselle annettiin nimeksi SARS-CoV-2 (Severe acute respiratory syndrome-related coronavirus 2). Se on lähes samankaltainen kuin SARS-virus. Tässä lehdessä on artikkeli ...
Mikä on korona-viruksen alkuperä?
Vuoden 1940 jälkeen sadat sairauksia aiheuttavat mikrobit ovat ilmaantuneet tai palanneet alueille, joilla niitä ei ole havaittu pitkään aikaan tai koskaan aiemmin. Tämä pätee HIV:hen ja Ebolaan Länsi-Afrikassa sekä Zikaan Amerikan mantereella. Suurin osa mikrobeista (60 %) on peräisin eläimistä ...
Aleksandar Vučić on Serbian yksinvaltias ja Brysselin lellikki
Joulukuun 2018 alusta lähtien tuhannet serbit ovat kokoontuneet joka lauantai osoittamaan mieltään presidentti Aleksandar Vučićin ”diktatuuria” ja hänen hallintonsa oikeuslaitosta ja medioita kohtaan harjoittamaa valvontaa ja painostusta vastaan. Protestit käynnistyivät sen jälkeen, kun tuntemattomat henkilöt pieksivät vasemmistolaisen PLS-puolueen johtajan Borislav ...
Luxemburg kielilaboratoriona
Kuinka moni Schengen-viisumin tavoittelijoista mahtaa tietää, että kuuluisa sopimus on saanut nimensä viinitarhojen ympäröimästä luxemburgilaisesta kylästä, joka sijaitsee aivan Ranskan ja Saksan rajalla? Ensimmäinen sopimus ihmisten vapaasta liikkuvuudesta Euroopan sisällä allekirjoitettiin Moseljoella Schengenissä Princesse Marie-Astrid -laivassa vuonna 1985. Joen vasemmalla ...
Monikielisyys
”Näyttäkää mitä sukupuoleen sidottuja stereotyyppejä olette löytäneet tästä lelumyyntiluettelosta”, pyytää opettaja. Pulpetit on asetettu luokkahuoneessa U:n muotoon ja kukin oppilas saa vuorollaan heijastaa tabletistaan yhteiselle isolle näytölle löytämänsä esimerkin, joka voi olla lääkäriä tai mekaanikkoa leikkivä poika tai iloisesti keittiössä ...
”Putin tietää jo seuraajansa”
Venäjän uusi hallitus koostuu valikoidusta joukosta teknokraatteja, jotka ovat päteviä tekijöitä mutta joilta puuttuu poliittinen painoarvo. Tuoreen kabinetin pitämistä heikkona tai sen ylenkatsominen väliaikaisena järjestelynä olisi politologi Tatjana Stanovajan mukaan kuitenkin virhearvio. Miten Mihail Mišustinin kokoonpano eroaa Mihail Fradkovin ja ...
Tuleeko hävittäjähankinnasta Suomen kallein virhe?
Monitoimihävittäjillä – uusilla tai vanhoilla – ei ole juuri muuta käyttöä kuin rynnäköinti maakohteita vastaan. Ne eivät pysty ohjusten tai rakettien torjuntaan, ja siksi koneita käytetään pääasiassa hyökkäyksiin maakohteita vastaan. Sanna Marinin (sd.) hallituksen pohdinta Hornetien ”suorituskyvyn” korvaamisesta tarkoittaa käytännössä ...
Meren murtamat
Äänimerkki ilmoittaa sardiiniparvesta, miehet ovat vaiti, vain moottorin yskintä kuuluu ja sitten hiljenee. Kalaparvi hyppii edessä. Kuusi kalastajaa jättää kahvikuppinsa ja pukee ylleen keltaiset haalarit. He hyppäävät saappaisiinsa ja kiirehtivät kannelle. Päivä on laskemassa. ”Antaa mennä!” huutaa kapteeni Thomas Hamon ...
Afrikan kansallispuistojen valloitus: luonnonsuojelua, safareita ja voittoisa bisnes
"Minua kiehtoo tässä luonnonpuiston johtajan työssä leijonien kanssa oleminen, ihan kuin 60-luvun Viidakkotohtori Daktarissa,” kertoo Jean-Pierre Wilhelm selvästi liikuttuneena. Hän lounastaa tiiminsä kanssa ruokapöydässä, josta on näköala 2 800 neliökilometrin alalle levittäytyvälle kukkulaiselle savannille. Siinä on tämän elsassilaisen 60-vuotiaan työsarka ...
Sahelin kultakuume
Ahmed G. on tuaregi – läntisen Saharan alkuperäisasukkaita – joka tuntee Saharan tiet kuin omat taskunsa. Hän on kotoisin uraanikaivoksistaan tunnetusta Pohjois-Nigerin Arlitista. 42-vuotiaan Ahmedin ainoana omaisuutena on vankka japanilainen nelivetoauto. Hän toimi pitkään oppaana matkailijoille sekä kuljettajana toisaalta kauppatavaroille ...
Astrologi Jair Bolsonaron innoittajana
"Olavo Carvalhoa ei ole olemassa.” Näin sosiologi ja politiikan tutkija Emir Sader kuvasi vuonna 2001 Brasilian edistyksellisten vakiintunutta suhtautumista tämän intellektuellin tekemisiin. Pamflettifilosofin – ja ammattiastrologin – taantumukselliset väittämät herättivät halveksuntaa yliopistoväessä ja tuntuivat olevan kaukana suuren yleisön arjesta. Monet ...
Intian Assamissa koko yhteiskunta on ”soluttautujia” vastaan
PIERRE DAUM
Meitä on varoitettu, ettei paikkaa olisi helppo löytää. Aamun sarastaessa lähdemme Assamin osavaltion pääkaupungista Guwahatista ja ajamme kaksi tuntia länteen seuraten Brahmaputra-jokea, joka lähtee Himalajalta ja laskee Bangladeshin puolella Bengalinlahdelle. Intian äärimmäisessä koillisosassa sijaitseva Assam on liittovaltion 29 osavaltiosta pienimpiä ...
Protesteja Assamissa ja muualla maassa
Intia ei ole kokenut vastaavaa protestiaaltoa Narendra Modin hinduhallituksen valtaannousun jälkeen. Mielenosoitukset johtuvat siitä, että kansalaisuuslakiin tehtiin joulukuun 2019 alussa uudistus (Citizenship Amendment Act, CAA), jonka ansiosta uskonnollista vainoa Pakistanissa, Bangladeshissa tai Afganistanissa pakenevat hindut voivat helposti saada Intian kansalaisuuden ...
On vaikeaa hallita ikuisesti
Kolumni
TUTKIMUKSESSANI ”Uusi valtias (Novyi Gosudar): epädemokraattinen vallansiirto Neuvostoliiton jälkeisessä ympäristössä” olen tarkastellut keinovalikoimaa, joka entisten neuvostomaiden johtajilla on perustuslain puitteissa käytössään oman valtansa turvaamiseksi. Analyysini saattaa tarjota avaimia myös sen hahmottamiseen, mitä tapahtuu Venäjällä nyt ja tulevaisuudessa. Mitä tarkoittaa ”epädemokraattinen ...
Kirja-arvostelut
Lähikaupan eläin
Perintötekijät
Kirjallisuus
Vigdis Hjorth: Perintötekijät S&S 2020, suom. Katriina Huttunen KUSTANTAJAN ESITTELYN mukaan norjalaisen Vigdis Hjorthin teos Perintötekijät on herättänyt kotimaassaan paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä. Vaikka Hjorth on kieltänyt romaanin olevan omaelämäkerrallinen, siinä on niin paljon yhtäläisyyksiä hänen lapsuudenperheeseensä, että ...
Maailmojen tuhoajat
David Wallace-Wells: Asumiskelvoton maapallo Otava 2019, suom. Tarja Kontro MAAILMAN ensimmäisen ydinaseen kehittelijän Robert Oppenheimerin kerrotaan kuuluisasti siteeranneen Bhagavad Gitaa ensimmäisen onnistuneen ydinkokeen jälkeen: ”Nyt minusta on tullut kuolema, maailmojen tuhoaja.” Valitettavasti tämä kertoma on jälkijättöinen synninpäästö. Oppenheimerin veli ...