Miksi eteläamerikkalaiset ovat hulluina turkkilaisiin tv-sarjoihin?

Anne-Dominique Correa
Nuori leski saa kuulla, että hänen 5-vuotiaalla pojallaan on leukemia. Pojan selviytyminen riippuu luuydinsiirrosta, mutta siihen äidillä ei ole varaa. Äiti koputtaa appiukkonsa huvilan ovea saadakseen tältä apua. Menestyksettä: appi ei ole koskaan tunnustanut naisen ja poikansa avioliittoa, ja lisäksi ...
Vuoristo-Karabah – Etnisestä konfliktista geopoliittiseksi selkkaukseksi

Sergei Markedonov
Armenian ja Azerbaidžanin konflikti ei ole uusi. Etnopoliittinen kädenvääntö Vuoristo-Karabahin, pienen 4 400 neliökilometrin kokoisen Etelä-Kaukasuksella sijaitsevan alueen ympärillä alkoi jo Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Reilussa kolmessakymmenessä vuodessa Neuvostoliiton tasavaltojen vastakkainasettelu on muuttunut kansainväliseksi konfliktiksi, jolle ei ole ratkaisua näköpiirissä.(1) Vastakkainasettelun ensimmäistä ...
Mielivaltaisia pidätyksiä, kidutusta ja kotiarestia

Aleksei Maltsev
Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas Svjatlana Tsihanouskaja esitti presidentti Aljaksnadr Lukašenkalle uhkavaatimuksen lokakuun 13. päivä: tämän tulisi vapauttaa poliittiset vangit, aloittaa asianmukaiset tutkinnat mielenosoittajiin kohdistetusta liiallisesta voimankäytöstä ja ennen kaikkea luopua vallasta 25.10. mennessä. Mikäli näin ei tapahtuisi, maassa alkaisi seuraavana päivänä yleislakko ...
Bioturvallisuuden nimissä – Terveys tekosyynä kasvatuksen teollistamiseen

Lucile Leclair
Jiangxissa Kiinan kaakkoisosassa toimivalla porsaankasvattaja Chen Yunilla oli kymmenentuhatta sikaa. Ne lakkasivat syömästä, saivat kovan kuumeen, ja viikossa kaikki kuolivat afrikkalaiseen sikaruttoon.(1) Vuosina 2018–2019 virus iski Kiinan kaikkiin provinsseihin ja tuomitsi puolet maan sioista kuolemaan. Afrikasta jo sata vuotta sitten ...
Valko-Venäjä: kaupunkilaisnuoret protestiliikkeen etulinjassa

Loïc Ramirez
Elokuun puoliväli 2020. Ollaan Etelä-Valko-Venäjällä pienessä taajamassa nimeltä Brahin. Kylän baarin televisiossa pyörivät tauotta kuvat mielenosoituksista. ”Ei tuota kauan kestä”, heittää Stas L. (1) ruutuun vilkaisemattakaan. Nuorimies istuu selin kuvatulvaan ja jatkaa keskustelua ystäviensä kanssa vodkapullon ympärillä. Ennennäkemättömän laaja protestiaalto ...
Nuori nainen ja parfyymiteollisuuden kiehtova historia – 1800-luvulla hygienia ja tuoksut olivat ristiriitaisten määräysten riepoteltavina

Érika Wicky
Deodorantteja, suuvesiä, tuoksuvia terveyssiteitä, detox-tamponeja – nykyajan naisille on tarjolla todellinen arsenaali tarvikkeita kehon tuoksujen tainnuttamiseksi. Aivan kuin naisten olisi syytä epäillä joutuvansa pahan hajun takia yhteisön häpeäpilkuksi ja elää siksi jatkuvassa epähygieenisyyden kammossa. Lääke- ja hajuvesiteollisuudelle pahalta haisemisen pelko ...
Autoritaarit tukeutuvat Interpoliin

Ari Turunen
Pääkirjoitus
Autoritaariset johtajat eivät tunnetusti voi sietää kritiikkiä. Yhtenä keinona välttää sen aiheuttamaa mielipahaa on säätää laki, joka kieltää johtajan ”loukkaamisen”. 12.11.2020 Turkin entinen terveysministeri Rıfat Serdaroğlu pidätettiin Ankaran lentokentällä ja vietiin julkisen syyttäjän toimistoon kuulusteltavaksi, koska hän oli loukannut Turkin ...
Rikolliset tekevät potilastiedoilla rahaa

Keskiviikkona 21.10.2020 tuli julkisuuteen rikos, jonka on arvioitu koskettavan jopa 40 000 henkilöä. Kyseessä on tietomurto, joka kohdistui psykoterapiapalveluita tarjoavaan yritykseen ja sen tietojärjestelmään. Rikos on poikkeuksellinen jo pelkästään sen kohteena olevan tiedon vuoksi, mutta myös sen toimintamallin takia. Varastettujen tietojen ...
Lääketiede teollisuuden ohjailtavana

Philippe Descamps
"Kieltäydyn tänään suosittelemasta kaikille maskin käyttöä, eikä hallitus ole suositellut sellaista koskaan. Meiltä olisi täysin käsittämätöntä suositella sitä." Näin sanoi Ranskan presidentti huhtikuun 2020 puolivälissä (1), kun covid-19 oli aiheuttanut maassa jo yli 17 000 kuolemaa. Ensimmäisessä julkilausumassaan 12. maaliskuuta ...
Yhdysvaltain vaaleja seurasi vain etuoikeutettu vähemmistö

Kirill Martynov
Pääkirjoitus
Kolumni
Vuonna 1983 runoilija Dmitri Prigov kirjoitti muutaman säkeen, joihin tiiviistetty venäläisten asenne amerikkalaista demokratiaa kohtaan näyttää pitävän paikkansa vielä tänäkin päivänä: "On valittu uusi presidentti Amerikkaan... ja mitäs se meille tarkoittaa – no presidenttiä, no Amerikkaan. Kerrassaan kiintoisaa..." Maassa, jossa ...
Koodin veljeskunta

Melisa Savina
Syyskuussa 2020 Roskomsvoboda-kansalaisjärjestö järjesti yhteistyössä Yhteiskunnallisten teknologioiden hautomon kanssa kaksipäiväisen Demhack-hackathonin, joka kokosi järjestöaktiivit ja it-ammattilaiset hetkeksi saman katon alle Moskovassa. Novaja Gazeta oli mukana tukemassa tapahtumaa omalla tiedotuspanoksellaan ja informaatio-osaamisellaan. Tapahtumassa aktivistit sekä laaja kirjo it-osaajia, kuten ohjelmistokehittäjiä, graafisia ...
Napameriä valtaamassa: jäänmurtajien geopolitiikkaa

Venäläinen ydinjäämurtaja 50 Let Popedy (50 vuotta voitosta) murtaa lähes kolmemetristä jäätä ja kulkee Murmanskista Pohjois-Navalle neljässä päivässä. Kuva Björn Eriksson, Quark Expeditions (teoksesta Raakaa voimaa. Suomalaisen jäänmurtamisen tarina, 2013). Vain muutama tunti ennen eroaan 15. tammikuuta ...
Miksi Kiina ja Intia iskevät yhteen maailman katolla?

Vaiju Naravane
Kesäkuun 15. ja 16. päivän välisenä yönä Himalajan pelottavan jylhässä vuoristossa intialaiset ja kiinalaiset sotilaat kävivät taistelun, joka hakee vertaistaan keskiajan kahakoista. 4 200 metrin korkeudessa, sysimustassa yössä, taisteltiin äärimmäisen väkivaltaisessa yhteenotossa yli seitsemän tuntia aseina kivet, piikkilankaan käärityt rautatangot, ...
Aikapommi

Serge Halimi
Pääkirjoitus
Kuka uskaltaisi vastustaa rajoituksia terrori-iskun jälkeen tai pandemian aikana? Rajoitukset katsotaan välttämättömiksi, hyväksytään ja pannaan toimeen keskustelematta. Kansalaisille kerrotaan, että kyse on väliaikaisesta toimenpiteestä, joka päättyy heti kun virus tai terroristi on saatu eliminoitua ja onnen päivät ovat palanneet. Mutta ...
Suomi on jäänmurtamisen suurvalta

Ari Turunen, Markku Tuhkanen
Marraskuun alussa Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat sopimuksen seuraavan sukupolven jäänmurtajan yhteisestä suunnittelusta. Uuden jäänmurtajan on kyettävä avustamaan vähintään 32 metriä leveitä laivoja. Siirtyminen fossiilittomaan polttoaineeseen sekä hiilidioksidipäästöjen pienentäminen ovat tärkeitä tavoitteita. Suomalaisen Aker Arcticin suunnittelutyö valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä ...
Tuomiojan tiekartta tulevaan

Kirjallisuus
Tuusulan rantatien varressa seisoo karu mökki, jonka vieressä on helteen kulottama ruohikkolaikku. Se muistuttaa viikkokausia kestäneestä kuumuudesta. Kimalaisetkaan eivät jaksa lentää vaan mönkivät nääntyneinä apilankukasta toiseen. Kansalliskirjailija Aleksis Kiven viimeinen asuinsija on helppo vierailukohde ja kerää kuumana kesänäkin viitisenkymmentä kävijää ...
“Tällaista pahantahtoisuutta ei ollut edes Brežnevin aikana”

Jan Šenkman
Länsimaiset striimauspalvelut jättävät Venäjän yksi toisensa jälkeen. Niistä tunnetuinta, Youtubea, ei huhujen mukaan oltaisi sulkemassa vielä aivan lähipäivinä. Kolme suosituinta venäläistä alustaa, Yandex.Music, Sberbankin lanseeraama SberZvuk ja VKontakte ovat kaikki riippuvaisia nykyisestä valtiovallasta ja täysin sen ohjauksessa. Konserttien suhteen tilanne ...
Yhdysvallat: energia geopolitiikan välineenä

Michael T Klare
Toisesta maailmansodasta lähtien energia on ollut keskeisessä asemassa Yhdysvaltojen ulko- ja sotilaspolitiikassa. Tyypillisesti maan energiapolitiikkaa on ohjannut pelko haavoittuvuudesta, energiapulan vaara. Kotimaisen öljyntuotannon uskottiin olevan peruuttamattomasti vähenemässä samaan aikaan kun Yhdysvallat oli riippuvainen Lähi-idän tuonnista, jonka osuus polttoaineensaannista kasvoi jatkuvasti ...
Novaja Gazeta pysyy maanpaossakin piikkinä Putinin lihassa

Tuomas Rantanen ja Ari Turunen
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja maan sisäisen kontrollin tiukentaminen ovat ajaneet Venäjän viimeiset riippumattomat mediat ja muut kommentaattorit maanpakoon. Meduzan ja Novaja Gazetan tapaan monet toimitukset ovat nyt asettuneet Riikaan, josta on muodostumassa jonkinlainen kriittisen median eurooppalainen solmukohta. Novaja Gazetan Europen ...
Miksi palatsivallankaappaus on Venäjän ainoa mahdollisuus selviytyä?

Leonid Gozman
Hyvin pitkään toivo asetettiin vaaleihin, vaikka normaaleja vaaleja ei ole ollut ainakaan viiteentoista vuoteen. Jotkut uskoivat, että kourallinen aidosti valittuja duuman edustajia pystyisi pysäyttämään nykyisen kehityksen tai edes muuttamaan sen suuntaa. Eläteltiin toiveita vaalien kautta saavutettavasta muutoksesta, vaikka Aljaksandr Lukašenkan ...
Washingtonin dilemma: kuinka pitkälle aseistaa Ukrainaa

Marraskuussa Valkoisesta talosta alkoi kantautua uusia, aiempaa rauhanomaisempia säveliä. Lehdistölle vuodettujen tietojen mukaan kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan oli ottanut yhteyttä Venäjän presidentin lähipiiriin, eli tämän diplomaattiseen neuvonantajaan Juri Ushakoviin. Yhteydenpitokanavan olemassaolo – ja halu tehdä se tiettäväksi – tulkittiin ...
Sota tuhoaa tieteen Venäjällä ja vielä pahemmin Ukrainassa

Aleksandr Kabanov
Venäjän tieteen tulevaisuus on lohduton. Sodan aikana Venäjällä on kuulunut lausuntoja, joiden mukaan “huhut venäläisen tutkimuksen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja”. Kyseiset kommentit pohjautuvat katteettomaan optimismiin. Historiasta osviittaa todellisesta tilanteesta antaa ennen kaikkea Saksan varoittava esimerkki. Maa oli 1900-luvun alkupuolella yksi ...
Transitiota, detransitiota ja perhesuhteita

Yhdysvaltalaisen kirjailija Torrey Petersin romaani Detransition, baby (Kosmos 2023) kertoo tarinan epätavanomaisen perheen muotoutumisesta. New Yorkissa asuvan Amesin kumppani Katrina tulee raskaaksi, ja Ames ottaa yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä transnaiseen Reeseen kysyäkseen, voisiko tämä harkita lapsen kasvattamista yhdessä Amesin ja Katrinan ...
Kirja-arvostelut
TIETONOSTO: Vapiseva Eurooppa – Mitä seuraa eurooppalaisen politiikan kaaoksesta?

Tietokirjat
Juri Mykkänen ja Antti Ronkainen (toim.): Vapiseva Eurooppa – Mitä seuraa eurooppalaisen politiikan kaaoksesta? Vastapaino 2019 EUROOPAN POLIITTISTA kenttää vavahduttavat äärioikeiston nousu, liberalismin kriisi sekä EU:n aseman horjunta. Antti Ronkaisen ja Juri Mykkäsen toimittama Vapiseva Eurooppa kysyy, mitä tästä hajaannuksesta ...
Kirjakapina: Venäjän syksyn kirjauutuuksia, osa II

Marjo Mustonen
Kirjallisuus
Edellisessa Le Monde Diplomatique & Novaja Gazeta -lehdessä esiteltiin Venäjän syksyn kirjauutuuksia. Jatkokatsaukseen valitut kirjat ovat kaikki kapinallisia omalla tavallaan. Niiden kapina kohdistuu niin vallitsevia valtarakenteita, patriarkaalisia ja patrioottisia arvoja kuin vaikenemisen kulttuuriakin vastaan. Ne esittävät teräviä huomioita yhteiskunnan tilasta, ...
Kaunokirjat

Jenni Lindvall
Kirjallisuus
Koonnut Jenni Lindvall Katkeransuloisen riemukas odysseia Odotettu ja onnistunut suomennos David Foster Wallacen järkälemäisestä pääteoksesta on huima matka Amerikan ihmemaahan. David Foster Wallace: Päättymätön riemu Siltala 2020 Suom. Tero Valkonen Tässä on varmasti vuoden puhutuin käännöskirja. Päättymätön riemu ei ...
Tietokirjat

Emilia Miettinen
Kirjallisuus
Koonnut Emilia Miettinen Uuden kynnyksellä Minna Salami tarjoaa tuoreita tietämisen tapoja. Minna Salami: Aistien viisaus. Mustan feminismin näkökulma kaikille S&S 2020 Suom. Sini Linteri ”The master´s tools will never dismantle the master´s house”, kirjoitti feministiteoreetikko Audre Lorde yli ...